CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

maanantai 21. tammikuuta 2013

Vauhdikas viikonloppu

Minä oon ollu viikonloppuna tosi kiireinen pieni kissa. Lauantaina me oltiin koko päivä Porvoossa, mamman äiti ja isä asuu siellä. Ässä ja Ninja oli kans. Siellä oli tosi kivaa ja minä sain monenlaisia herkkuja ja siellä oli erilaisia leluja kuin kotona. Hypin kenguruloikkia mummin ja ukin sängyllä ja yritin raahata mummin työreppua, mutta se oli minulle vähän iso.

Ensin mamma ajatteli, että minä pääsen myös mamman isovanhempia katsomaan. Oli kuitenkin niin kylmä, että mamma sanoi, että me jätetään siellä sen mummun ja vaarin luona vieraileminen seuraavaan kertaan.

Eilen minä olin ulkona! Pappa teki autojen kanssa jotain ja ne mamman kanssa pisti minulle henkselit päälle ja sitten me mamman kanssa mentiin pihalle. Pappa vaan teki jotain autojen kanssa, se ei oikein huomannut minua ja se vähän harmittaa.

Pihalla  minä sain uusia ihailijoita. Meidän naapurit tuli minua rapsuttelemaan enkä minä edes yhtään säikähtänyt. Siinä oli lapsikin minua rapsuttelemassa, mutta en minä yhtään pelkää lapsiakaan kun minä oon niin reipas pikkukissa. Ne ihmiset sanoi, että minä oon toooooosi söpö ja sitten ne kysyi minkä ikäinen minä oon kun oon niin pikkunen.

Minä tykkäsin hyppiä lumihangessa. Koko minun turkki oli ihan lumen peitossa, mutta ei se haitannut minua. Onneksi mummi osti minulle ihan oman harjan lauantaina, sitä tarvittiin eilen kun tultiin sisälle. Muuten minun hieno turkki olis mennyt ihan takkuun. Minulle on muuten alkanut kauluri kasvaa ja mamma välillä nauraa, että minä oon nyt tosi hassun näkönen. Pöh. Ite se on hassun näkönen!

Eilen kävi papan kaveri kylässä ja minä menin heti eteiseen kattomaan, että kuka sieltä tuli. Kaikki sanoo, että minä oon tosi rohkea pieni kissa. En tiedä olenko minä rohkea, mutta minua kiinnostaa kaikki ja silloin pitää mennä heti kaikkea kattomaan.

0 kommenttia: