Moi vaan! Minä en oo tosi pitkään aikaan kirjottanu blogiin. Tai olisin minä, mutta minä en oo tarpeeks hyvin tota mammaa kouluttanut. Nyt minä huusin mammalle, että NYT me kirjoitetaan minun blogiin etkä sinä voi kieltäytyä kun minä oon niin pieni ja söpö kissa. Eikä mamma voinut kieltäytyä.
Minä oon ihan hirveesti kaikkea tosi jännää puuhaillut. Maaliskuussa minä olin kissanäyttelyssä, mutta minä olin niin pieni ja kaikki muut kissat isoja, että minä en niin hyvin vielä pärjännyt. Minun isoveli Traks kuitenkin voitti koko sen näyttelyn ja minä olin tosi iloinen Traksin puolesta. Traks on minun tosi hyvä kaveri, me aina leikitään hippaa ja juoksukilpailuja ja painitaan.
Kesäkuussa minä olin toisenlaisessa kissanäyttelyssä, siellä minä olin vaan yhden tuomarin edessä kumpanakin päivänä. Molempina päivinä minä olin pitkäkarvanaaraiden toinen vaikka minä oon vielä niin pieni. Minua vastassa oli 17-vuotias pitkäkarvanaaras, tietäähän sen, että ikäneidolle se voitto sitten meni molempina päivinä. Mutta ei se haittaa minua yhtään, minä ehdin vielä käydä tosi monessa kissanäyttelyssä.
Vähän ennen juhannusta mamma vei minut lääkäriin. Sitten lääkäritäti pisti minua vähän kuin rokotuksessa, mutta maailma pimeni. Kun minä heräsin, minä olinkin jo kotona. Nyt minä sitten oon leikattu. Mamma sanoo, että minä kuulun nyt kastraattikerhoon niinku muutkin meidän kissat. Se on ihan kiva kerho se, ei tarvii poikien perään huudella ja esittää kaikenlaisia temppuja pojille, voi keskittyä olennaiseen. Eli siis olemaan herttainen.
Täällä meillä on ihan hirveesti kaikkia pahvilaatikoita joka puolella. Sen takia kuulemma koska me muutetaan. Minä oon vähän ihmeissäni, että mitä se muuttaminen tarkoittaa. Mamma sanoo, että me mennään toiseen asuntoon asumaan. No, se voi olla ihan siisti juttu. Kunhan mamma ja pappa ja kaikki kissakaverit tulee mukaan. Yksin minä en tahdo muuttaa!
Eilen minä hyppäsin iiiiiiiisoon pahvilaatikkoon kun se oli sängyllä. Minä en melkein päässyt sieltä pois! Aika hurjia tollaset pahvilaatikot, miksihän niitä jätetään pienten kissojen kiusaksi tollasiin paikkoihin? Kun ei me näin pienet kissat meinata millään päästä niistä sitten pois. Minä oon kuitenkin hyvä hyppäämään ja pääsin ihan itse pois pahasta laatikosta. Sitten mamma tulikin ja pisti sen laatikon litteeks ja kiipeilypuun taakse. Just niin! Siellä on tollasten laatikoiden paikka!
Sit kun me muutetaan, meistä tulee kuulemma citykissoja. Me nimittäin muutetaan Lohjan keskustaan. Me saadaan sinnekin verkotettu parveke, sieltä me aiotaan turvallisesti kerrostalokytätä kaikkia ihmisiä. Traks on nyt keksinyt kiivetä parvekeverkkoihin, pappaan tulee silloin vauhtia ja se tulee sanomaan, että Traks heti alas sieltä. Niissä verkoissa ei vissiin saa kiivetä. Minä oon kans kiivenny, mutta mamma ja pappa ei oo nähny niin minulta ei oo sitä sitten kielletty. Minä saan kiivetä ja Traks ei. Mutta minä oon paljon pienempi kuin Traks, Traks on sellanen possu ettei se saa kiivetä mihinkään kun kaikki paikat hajoaa. Traks on tosi iso ja se syö paljon kinkkua. Minäkin oon syöny kinkkua, mutta minä en ikinä jaksais syödä niin paljon kinkkua kuin Traks. Juustoa minä jaksan kyllä syödä ja kermavaahtoa ja jäätelöä.
Meille tuli perjantaina ISO paketti. Siinä on kuulemma meidän uus viihdekeskus eli kiipeilypuu. Minä en osaa sanoa minkälainen se on, mamma tilasi sen Saksasta ja me nähdään se vasta siellä uudessa asunnossa. Hurjan jännää!
Eilen ja tänään me ollaan mamman kanssa purettu meidän raapima- ja kiipeilypuita. Ne pitää purkaa, että mamma saa taas rakentaa ne uudestaan siellä uudessa asunnossa. Mamma tykkää tosi paljon, kun se saa rakentaa meidän kiipeilypuita. Me autetaan sitä, koska muuten voi joku tolppa tai taso mennä ihan vinoon. Mamma kyllä väittää, että sitten ne vasta vinoon meneekin kun me autetaan sitä. Sitä minä en usko. Minä oon tosi tarkka tyttö pitämään kiipeilypuun tasoja paikoillaan kun mamma kiertää ruuveja kiinni. Enkä minä paina paljon, sen takia minä voin hyvin istua vaikka kyydissä kun mamma siirtelee meidän puita. Usein minä istunkin, enkä koskaan putoa.
Eilen minä siivosin. Löysin sellasen jännän karkean rätin. Mamma sanoo, että se on joku karhunkieli. Minä en oo nähny karhua meillä enkä kyllä yhtään ylimääräistä kieltäkään. Mutta koska se on karhunkieli, minä pistin sen suuhun. Ihan hyvin se sopi kissankieleksikin. Minä juoksin minun uusi kieli suussa pitkin keittiötä ja pappa juoksi perässä. Sillä tavalla me papan kanssa tehdään muuttosiivousta.
Nyt minun pitää mennä pistämään mamma nukkumaan. Muuten se on taas ties miten myöhään tietokoneella ja sitten minä en millään saa sitä aamulla herätettyä. Minä oon herättäny mamman joka aamu. Siinä viiden pintaan on hyvä aika herättää mamma. Minä aina mammalle kehrään ja teen sille reikiä käsivarsiin, siitä mamma tykkää. Tai ainakin se sanoo aijaijai. Eikö ihmiset sano aijaijai kun ne oikein tykkää jostain?
maanantai 12. elokuuta 2013
Hei me muutetaan!
Lähettänyt Laura klo 23.50
Tunnisteet: Jännät tapahtumat
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti