Minä oon nyt sellanen kaverikissa! Se tarkoittaa sitä, että minä saan käydä ihmisten luona tuomassa hyvää mieltä. Kun kaikki ihmiset ei voi hankkia itselleen kissaa. Sitten minä menen käymään niiden ihmisten luona ja ne saa leikkiä minun kanssa ja silittää minua ja minä saan kehrätä ja olla oikein söpö. Tai en minä ihan valmis kaverikissa vielä oo, mutta kovasti minä harjoittelen.
Mamma on ihan alusta asti puhunut, että minusta tulis varmasti hyvä kaverikissa kun minä tykkään kaikista ihmisistä enkä yhtään pelkää vieraissa paikoissa. Mamma sano, että joku kerta mennään sen isovanhempien luo katsomaan olisko minusta kaverikissaksi. No tänään me sitten käytiin siellä ja minä läpäisin ton mamman tekemän testin. Sitten kun minä vähän kasvan, minä saan käydä muuallakin kuin mamman isovanhempien luona tuomassa hyvää mieltä. Se kuulostaa tosi kivalta.
Minulla oli omia leluja mukana ja minä sain vaan leikkiä. Sitten minun turkkia kokeiltiin, että voi miten on pehmeä. Se tuntui kivalta. Pääsin myös mamman vaarin syliin, mutta koska minä oon ihan lapsi vielä niin minä en hirveesti jaksa sylissä olla. Sen takia minun täytyykin vähän vielä kasvaa ennen kuin voin kunnolla aloittaa kaverikissatoiminnan. Minä tykkäsin olla mamman vaarin jaloissa ja jalkojen takaa oli hyvä vaania leluja.
Minä pääsin myös rollaattorin päälle istumaan, se ei ollut yhtään pelottavaa. Tutkin pyörätuolinkin eikä sekään yhtään pelottanut. Liikkuvaa rollaattoria minä en pelkää ollenkaan, eihän se mikään vaarallinen asia olekaan. Jotkut ihmiset vaan tarvii sellasen rollaattorin, että ne pystyy liikkumaan paikasta toiseen. Jotkut tarvii pyörätuolin. Ne on ihan hyviä apuvälineitä ja minä voin istua molempien apuvälineiden kyydissäkin eikä pelota ollenkaan.
Katsoin myös tarkkaan, miten happirikastin toimii ja tutkin sen letkua. Siihen letkuun ei saa ollenkaan koskea ettei vaan tapahdu mitään. Siksi minä vain varovasti haistoin. Se happirikastin pitää aika jännää ääntä, mutta en minä sitäkään ollenkaan pelänny. Mamma pelkäsi etukäteen, että minä meen puremaan sitä happirikastimesta tulevaa letkua kun minä kotona välillä vähän puren johtoja. En minä kuitenkaan mennyt puremaan sitä ja mamma kehui ihan hirveesti.
Me oltiin muutama tunti mamman isovanhempien luona. Sen jälkeen minä olin niin väsynyt, että nukuin monta tuntia tosi sikeesti. On oikeastaan aika rankkaa työtä olla kaverikissa. Silti minä tykkään kovasti siitä työstä. Minä oon iloinen kissa ja minusta on kivaa, kun ihmiset tulee myös iloisiksi kun minä olen niiden luona käymässä.
lauantai 16. helmikuuta 2013
Kaverikissa
Lähettänyt Laura klo 22.37
Tunnisteet: Jännät tapahtumat, Kaverikissatoiminta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti