CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

lauantai 9. helmikuuta 2013

Reissukissa

Hui, kamalan pitkä aika on mennyt siitä kun minä oon viimeksi ehtinyt kirjoittamaan tänne mitään. Minä oon ollu tosi kiireinen pieni kissa.

Viikko sitten minä olin taas papan vanhempien luona lauantaina ja sunnuntaina. Sain jo aika paljon leikkikavereita muista kissoista, ne ei enää niin pelkää minua. Lauantaina minä olin henkselit päällä ulkona ja juoksin pitkin pihaa häntä pystyssä. Kaikki kehui että minä oon tosi rohkea kissa. Minä näin papan moottoripyöränkin eikä se ollu yhtään pelottava. Tai ainakaan paljon pelottava se ei ollu

Sunnuntaina me mentiin taas maalle. Minä olin ulkotarhassa, siellä oli paljon lunta ja oli aika kivaa. Miina-kissan kanssa minä vähän leikin siellä, me leikittiin hippaa. Sitten minulla tuli tassuihin kylmä ja pyysin että mamma vie minut sisälle.

Sunnuntaina minä pääsin myös eteiseen maalla. Minua ei oo päästetty sinne aikasemmin kun minä oon niin pieni ja kaikki on pelänny, että minä katoan sinne. Se talo on kuitenkin aika iso ja eteinen varsinkin ja siellä eteisessä on paljon hyviä piilopaikkoja. Minä en oo piilopaikoista yhtään kiinnostunu, mutta kaikesta tutkimusmatkailusta kyllä. Niin minä sitten pääsin eteiseen kun lupasin mammalle, että en katoa. Eteisessä oli kivaa ja jännää, sain kissakavereita mukaan sinne. Vintille pääsen kuulemma vasta sitten kun minä oon vähän isompi. No, minä oon kyllä aika iso jo omasta mielestäni, että kyllä minä voisin sinne vintillekin jo mennä.

Sitten maanantaina me kaikki kissat (minä, Ninja, Ässä, Lula ja Peku) päästiin mamman vanhempien luo Porvooseen. Me oltiin siellä hoidossa. Mamma ja pappa lähti laivalla Ruotsiin. Ei ollu kuulemma sama laiva kuin millä minä tulin Suomeen. Oli isompi laiva ja meni paljon pidemmän matkan. Mamman äiti oli saanut töistä vapaata siksi aikaa kun me oltiin siellä hoidossa. Minä tutkin tietysti joka paikan ja autoin ja komensin.

Mamman isä kuittasi töitä tietokoneella, minä menin auttamaan. Painoin jotain näppäimiä ja sitten ei tiedetty yhtään mitä näppäimiä ja jotain tapahtui. Hups! Onneksi sitten kuitenkin saatiin selville mitä minä tein ja mitään ei tuhoutunut. Keskiviikkona aamulla minä komensin ukkia (eli mamman isää) heti kun sen herätyskello soi. Halusin syliin ja sitten minä halusin jääkaapista juustoa, siinä ei ehtinyt oikein pukea edes vaatteita päälle kun minulla oli niin kiire saada sitä juustoa.

Keskiviikkona mamma ja pappa sitten tuli takaisin. Ne toi Ruotsista jotain kissanruokaa meille, sitä syö vaan Peku. Mutta minä sain juustoa! Mamma ja pappa toi minulle sellaisen pienen pussin, missä on 6 erilaista juustoa pienet palat kaikkia. 2 palaa minä oon jo syöny ja ne on tooooooosi hyviä!

Eilen satoi paljon lunta ja tänään minä meen maalle kattomaan sitä lunta. Näen ehkä traktorinkin.

0 kommenttia: